Nousiainen kaipaa Föli-yhteyttä Valpperiin – Varhan palveluverkkokaavailut puoltaisivat bussilinjaa Ruskolta

Valtuustoaloite pyytää kuntaa tutkimaan Fölin kanssa, millä edellytyksillä ja kustannuksilla bussilinjaa jatkettaisiin Valpperin keskustaan asti.

Ihmisiä istumassa bussin sisällä sadesäällä.
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta hylkäsi vuosi sitten Nousiaisten hakemuksen Föli-kunnaksi. Kuvituskuva. Kuva: Joel Peltonen / Yle
Hannu Vähämäki

Nousiaisissa on virinnyt uudelleen hanke päästä osaksi Turun seudun joukkoliikennettä Föliä.

Kymmenen valtuutettua allekirjoitti aloitteen, jossa kunnan toivotaan aloittavan neuvottelut linja-autoyhteyden ulottamiseksi Föli-kunta Ruskolta Nousiaisten koillisosassa sijaitsevaan Valpperin kylään. Nykyiseltä linjan päätepisteeltä on matkaa Valpperiin noin viisi kilometriä.

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta hylkäsi vuosi sitten Nousiaisten hakemuksen Föli-kunnaksi. Perusteluna oli se, että Maskun kunta päätti olla hakematta jäsenyyttä, jolloin kyseessä ei olisi yhtenäinen Föli-alue.

Lautakunta päätti kuitenkin, että Nousiaisten Valpperin liikenteen osalta asiaan voitaisiin palata myöhemmin.

Nousiaisten kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Salminen (ps.) katsoo, että Varsinais-Suomen hyvinvointialueen palveluverkkokaavailujen myötä ajankohta olisi nyt suotuisa.

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että Ruskolle olisi jäämässä sote-piste. Silloin matka Valpperin suunnalta vastaanotolle Ruskolle olisi huomattavasti lyhyempi. Myös paikallisten työmatkalaisten kannalta yhteys Turun suuntaan olisi Ruskon kautta sujuvampi kuin kasitietä pitkin.

Valtuustoaloite pyytää kuntaa tutkimaan yhteistyössä Fölin kanssa, millä edellytyksillä ja millä kustannuksilla kyseistä linjaa jatkettaisiin Valpperin keskustaan asti.

Föli-kuntiin kuuluvat Turku, Raisio, Kaarina, Lieto, Naantali, Rusko ja heinäkuun alusta alkaen Paimio.

Suosittelemme